23–25.5.2014 Saksan Berliinissä kokoontui ammattiliittojen eri tason vaikuttajia LabourStart -nimisen organisaation järjestämään kansainväliseen solidaarisuuskonferenssiin. Tässä tekstissä käyn läpiä konferenssiviikonlopun aikana heränneitä ajatuksiani ja tuntemuksiani.

Oikeastaan LabourStartia ei pitäisi kutsua organisaatioksi, se kun on enemmänkin sosiaalinen ja toiminnallinen verkosto ihmisiä, jotka haluavat muuttaa työelämää ja elämää maailman joka kolkassa paremmaksi. Se, että koko verkoston toiminta perustuu puhtaasti vapaaehtoisuuteen, oli tämän(kin) tilaisuuden suola.

Kolme tiedon ja vaikuttamisen täyteistä päivää täynnä tunteen paloa. Ideologiat, arvot ja periaatteet olivat koko ajan ytimessä, eikä kokoustaminen kangistunut sääntöihin ja muodollisuuksiin, saati turhanpäiväiseen pokkurointiin. Ihmiset olivat veljiä ja sisaria keskenään, kaikki samanarvoisia. Kongressissa saattoi puhua aidosti samanarvoisena niin maailman liiton puheenjohtaja, kuin ammattiliittonsa rivijäsenenä toimiva siivooja. Jotain tämänkaltaista ay-liikkeen ”virallinen” puolikin kaipaisi.

Kuulimme mitä mahtavimpia paneeleita ja workshop – alustuksia. Kaikkea leimasi mahdollisuus aitoon vuoropuheluun. Maailman eri laidoilta tulleet ihmiset saattoivat tuoda terveisensä omilta kulmiltaan ja kertoa heidän paikalliset näkemyksensä kulloinkin esille tulleesta aiheesta. Yllättävän paljon meillä onkin jaettavia ongelmia duunarileirissä kautta pallon. Niin moni asia oli konkreettisemmin käsillä verrattuna normaaleihin suuriin järjestökokouksiin, kun kenenkään ei tarvinnut hallita monimutkaisia kokoustekniikoita, jotka voivat monesti tuntua luotaantyöntäviltä.

Ohjelma pullisteli mielenkiintoisia työpajoja päällekkäin, joten jäi jopa hieman hampaankoloon, että joutui useista loistavista aiheista rajaamaan oman pääsemisen ainoastaan kahteen. Itse valitsin osallistua Talouskriisi ja ay-liike -pajaan sekä Ihmisoikeudet ja ay-liike -pajaan. Molemmat olivat erinomaisia, joskin edellä mainitussa saksalaiskokousedustajat äityivät väittelemään siitä, onko saksalaiset ammattiliitot näyttäytyneet oikealla tavalla kriisin hoitamiseksi. Toisaalta hyvä näyttö siitä, että kritiikkiä saavat osakseen muidenkin maiden ammattiliitot, eikä suomalaisiin liittoihin kohdistuva kritiikki ole ainoaa laatuaan.

Myös kokouskaupunkina toiminut Berliini oli kaikkiaan ihastuttava! Jotenkin kaupungilla kulkiessaan pystyi aistimaan kaupungin pitkän historian. Rakennuksien seinistä oli ikään kuin mahdollista lukea eri aikakausien tilanteista. Ihmiset vaikuttivat ystävällisiltä ja vaikka kävelit illan hämärässä kuinka huonon kaupunginosan läpi hyvänsä, ei milloinkaan vallannut tunne turvattomuudesta. Jollain tapaa tässä kaupungissa pystyi kokemaan itsensä vapaammaksi.

On helppo ymmärtää miksi Berliiniä hehkutetaan. Ennakkoon tehtyä erottelua ihmisten mieltymysten perusteella ei tehty. Baareilla ei ollut tiettyä genreä tai selvää sapluunaa, jonka perusteella seuloutuisi tietyn musiikin, ideologian, yhteiskunnallisen aseman tai ajattelutavan edustajat homogeeniseksi joukoksi, jota tietyllä tapaa on havaittavissa mm. omassa pääkaupungissamme.

Naapurussuhteisiin berliiniläisissä kerrostaloissa sisältyy mitä ilmeisimmin ripaus suvaitsevaisuutta. Kuljin yöllä vanhan kerrostalon ohi, jonka toisen kerroksen huomattavan kokoisessa huoneistossa olivat kaikki ikkunat auki, klassinen musiikki pauhasi kovaa, jonka ylitse ihmisten puheensorina juuri ja juuri ylettyi. Kotona pidettiin hauskaa, äänekkäästi. Kukaan ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota tähän. Meillä on joidenkin onneksi säädetty järjestyssäännöissä, ettei suihkua käytetä kello kymmenen jälkeen, paitsi poikkeuksena ”sivistyneissä” yhtiöissä on sitten sovittu rajoitettu suihkuoikeus vuorotyöntekijöille.

Sitäkään ei katsottu paheksuen tuomiten, että kadunvarsikuppilan terassilla nökötti lounasoluita nauttimassa joukko rakennusmiehiä. Selvin päin lounaan kylkiäisenä hellepäivän janon sammuttajana saattoi toimia myös pullo olutta. Tämän päivän Suomessa ekasta pullosta saa varoituksen, tokasta kenkää. En tiedä, onko se sitten paras keino puuttua suomalaisten alkoholin suurkuluttajien ongelmiin, mielestäni ei,  mutta en haitallista tai häiriöryyppäämistä omin silmin havainnut Berliinissä, vaikka kaupungin katuja jalkaisin taapersin noin 50 kilometriä. Siis alkoholin haitat ei ollut näkyvillä, vaikka suhtautuminen näytti olevan alkoholimyönteisempää. Myöskään virkavaltaa ei liiemmin ollut näköpiirissä, eikä sitä turvallisuuden tunteen tuottamiseksi olisi kaivannutkaan, sille ei ollut tarvetta.

Uudistusta maailman parhaimpiin ammattiliittorakenteisiin?

Itselleni kongressissa heräsi tunne, että myös suomalaiset ammattiliitot keskusjärjestöineen sekä niiden kansainväliset kattojärjestöt voisivat avata oviaan koko jäsenkunnalle. Esimerkiksi ohjelma- ja strategiatyötä tehdessä, voisi suuria edustajisto- ja valtuustokokouksia edeltää hieman epävirallisempi osuus, jossa kaikilla ammattiliiton jäsenillä työttömistä, opiskelijoista, eläkeläisistä ja maksavista rivijäsenistä alkaen olisi mahdollisuus tuoda kulloinkin ajan hermolla olevaan asiaan oma mielipiteensä julki. Nämä keskustelut toimisivat liittokokouksissa edustaville jäsenille evästyksinä kestävän, jäseniä palvelevan päätöksenteon tukena.

Usein tuntuu kuin monissa järjestöissä olisi unohtunut, keitä itse asiassa ollaan edustamassa ja varsinaista jäsenistön mielipidettä jopa hieman pelätäänkin. Julkisen kritiikin perusteella, ei Suomi ja suomalaiset ammattiliitot ole tässä kohtaa poikkeuksia. Tukemalla demokratian toteutumista päätöksenteossa myös ammattiliitoissa vahvistamme sitä peruskiveä, jonka varassa koko järjestötoiminta makaa. Demokraattisia vuorovaikutuskanavia rakentamalla voidaan myös luoda aiempaa hedelmällisempi perusta aidolle aktiiviselle jäsenyydelle, joka ei kuitenkaan edellyttäisi erillistä luottamusasemaa. Ammattiliitot kuitenkin tarvitsevat jok’ikisen jäsenen ja mitä aktiivisempi keskimääräinen jäsen on, sitä vahvempi on koko liittokin ja tätä kautta myös koko työväenliike.

Luomalla uusia mahdollisuuksia kaikkien palkansaajien väliseen vuoropuheluun, olisi meillä mahdollisuus luoda aidosti solidaarinen palkansaajaverkosto ja yhteisymmärrys niin korkeammin koulutettujen ja paremmin toimeen tulevien sekä mahdollisesti vähemmän koulutettujen ja heikommin tienaavien duunareiden välillä. Näin koko työväkeä ja miksei heihin sidoksissa käytännössä olevia työttömiä ja eläkeläisiä hyödyttävä liike olisi vakaalla ja aiempaa leveämmällä pohjalla, jonka avulla ihmisten kokema eriarvoistava politiikka olisi todella mahdollista pysäyttää, niin kuin myös vaurauden laajamittainen läjittyminen vain erittäin harvoille.

Aktiivisuutta konkreettisimmillaan

Berliinissä kokoustemme välissä, osallistuimme myös mielenosoitukseen Brasilialaisten appelsiiniviljelmillä työskentelevien työntekijöiden surkeita työolosuhteita vastaan. Joukossa oli parisen sataa ihmistä ja saimme hyvää näkyvyyttä sekä yleisesti ottaen mielenosoitusta seuranneiden ihmisten hyväksynnän, tämäkin osa ilmeisesti Berliiniläistä kulttuuria.

Solidaarisuudelle on sijansa, sen huomasi. Se, että olisimme jotenkin kaukana kaikesta täällä kotoisessa Suomessa, ei vain pidä paikkaansa. Voimme vaikuttaa ulkomailla elävien kanssasisariemme elämään niin halutessamme ja aivan yhtä lailla voivat hekin vaikuttaa meidän elämiimme. Tiivistämällä kansainvälistä yhteistyötä, voimme koko työläisperheessä kaikki paremmin. Se on fakta, etenkin kun rajat ovat auki ja yritykset kasvavat kasvamistaan, yhä laajemmin ja kansainvälisempinä. Se voi joko saada meidät kamppailemaan keskenämme tai yhdessä. Tiettyjä rakenteita omissa järjestelmissämme ja järjestöissämme muuttamalla ja avaamalla, voimme kuitenkin luoda otollisen alustan kansainväliseen, tasa-arvoiseen ja toisiaan kunnioittavaan dialogiin.

Veljenne

Joonas Tuomivaara