Tulospalkkion porkkana onkin keppi
 |
Joonas Tuomivaaran kirjoitus PAM-lehden lukijapalstalla 24.3.2006
Tulospalkkaus, tuo niin ihana kannustin! Kannustin, joka toimiessaan on motivoiva lisä, mutta joka huonoissa käsissä kääntyy niin helposti piiskaksi. Mikäli palkkioita maksetaan, voidaan kaikki tyytyväisinä todeta tehneemme työmme hyvin. Mutta jos tulospalkkio jää saamatta, muuttuu porkkanakin herkästi kepiksi. Syyllisiä palkkion puuttumiseen aletaan etsiä, työyhteisöissä naljaillaan pienistä virheistä ja kaikilla on ahdistunut olo. Työtoverit alkavat kyttäillä toinen toistensa tekemisiä ja etsimään niistä huomautettavaa. Kaikki tämä silloin, kun henkilöstö kokee, ettei tulospalkkiota ole oikeista syistä jätetty maksamatta.
Eivät työntekijätkään ole niin ahneita ja typeriä, että vaatisivat palkan päälle lisiä, silloin kun firmalla menee oikeasti huonosti. Kovinkaan moni ihminen ei halua luopua vuosien palkkasaatavista yhden tulospalkkion takia. Toiselta tuntuu nykypäivän talousjohtaminen. Johtajat hakevat maksimaalista lyhyen välin tulosta, jotta osakkeen omistajat pysyisivät tyytyväisinä. Tai sitten johtajilta puuttuu rohkeutta suunnitella yrityksen tekemistä kymmenen vuoden päähän. Työntekijöiden esitykset, joissa yritys alkaisi saamaan säästöä vuosittain vasta viiden vuoden päästä investoinnista, eivät johtajia kiinnosta. Tällöin ei myöskään työntekijöitä kiinnosta sitoutua työnantajaan, eikä liiemmin ideoida asioita, joista sekä työnantaja, että työntekijät hyötyisivät.
Kun työntekijät kritisoivat puuttumaan jäänyttä tulospalkkiota, saavat esimiehet hyvän tekosyyn pelotella heikoimpia työntekijöitä luonnottomiin ylisuorituksiin. ”Ymmärrätkö, että firmalla menee huonosti, koska et ole antanut kaikkeasi? Ensi kerrallakaan ei saada palkkioita, jos ei toiminta tästä parane! Mitä työtoverisikin sinusta ajattelee kun olet noin saamaton…” Porkkanakin sattuu kun sillä lyödään!
Kun tulospalkkio jää saamatta useampana kertana peräkkäin, vaikka yritys olisi tehnytkin tulosta huomattavia määriä, voidaan tulospalkkiota kuvata yhdellä sanalla, VITSI! Tämä kaikkien rakastama kannustin on muuttunut täysin mitäänsanomattomaksi. Kukaan ei korvaansa lotkauta sanasta tulospalkkio, eikä esimiehetkään enää edes yritä pelotella työntekijöitä. Vielä kun saisimme johtajatkin ymmärtämään, että enää ainoastaan heidän juhlapuheensa ärsyttävät, kun ”huonon” tuloksen jälkeen toivotaan innostusta valoisamman huomisen luomiseksi. Kuinkahan synkkä on johtajien aamu, kun heille valkenee, että työntekijät antavat työpanoksenaan vain ehdottoman minimin. On lähes mahdoton työ saada petetyt ihmiset, jotka ovat irtisanoneet henkisen työsopimuksensa, jälleen luottavaisiksi ja innostuneiksi.
Kun työnantajien kanssa tuntuu olevan mahdotonta päästä neuvottelemaan tulospalkkiokriteereistä saman pöydän ääreen, on enemmän kuin toivottavaa, että asiasta saataisiin reunaehdot sovittua liittotasolla. Tosin täytyisi myös miettiä, miksi tulospalkkaus on ylipäätään hyväksytty palkkausjärjestelmä, järjestelmä kun tahtoo tuoda esiin hyvin paljon negatiivisia asioita. Toivottavaahan olisi, että normaali palkka olisi sen suuruinen, etteivät työntekijätkään haluaisi lisätä kyttäysjärjestelmiä, jollaiseksi tulospalkkauskin herkästi muodostuu.