Puhe koulutusleikkausten vastaisessa mielenosoituksessa

Meillä on vallassa hallitus, jolle mikään ei tunnu olevan pyhää. Paitsi markkinat ja talous. Raha.

Toverini, Antti Veirton facebook-päivityksiä vapaasti siteeraten, uusliberalismissa korostuu, että moraali kuuluu vain ja ainoastaan yksityiselämään. Nyt meillä on uusliberalistiset häikäilemättömät ihmiset valtakunnan kirstun vartijoina, joilla ei ole minkäänlaista moraalia. Leikkauksia ollaan valmiita tekemään ja jotta ne saadaan varmasti läpi, ollaan valmiita valehtelemaan.

Sipilä antoi vaalilupauksenaan muuttaa poliittisen kulttuurin. No, nyt tiedämme mitä hän tarkoitti. Hän nimittäin on joka käänteessä antanut kaiken tukensa hänen hallituksessaan valehtelusta kiinni jääneille ministereille. Ja miksipä ei antaisi. Kun itse vaalien alla vaati veroeurojen vuotoa veroparatiiseihin tukittavaksi ja lupasi, ettei koulutuksesta leikata.

Ministereinä on, ei yksi, ei kaksi, vaan useampi ihminen, jotka puoltavat verojen välttelyä. Sipilä itse on piilottanut omaisuutensa vakuutuskuoriin. Ministeri Anne Berner toimi pitkään yhtiön hallituksessa, jonka kotimaa on veroparatiisina tunnettu Luxemburg. Ministeri Lenita Toivakka perusti Belgiaan holdingyhtiöitä vältelläkseen veroja.

Ja sitten meillä on vielä ministeri Stubb. Hän häikäilemättömästi ajaa armahduslakia veronkiertäjille ja avoimesti, joskin poikkeuksellisen kömpelösti, valehtelee koko kansalle asiassa, jossa omaisuuden ja omistajuuksien piilottaminen esimerkiksi veroparatiiseihin halutaan tehdä entistäkin helpommaksi.

Jo vuosikausia vaalilupaukset on tiedetty olevan sumutusta, jota on voitu paeta hallitusneuvotteluiden taakse. On sanottu, että hallitusohjelman laatiminen vaatii kompromisseja. Mutta nyt valehtelu on johtavien poliitikkojen arkipäivää myös vaalien jälkeen, hallituksessa. Me emme äänestäneet tällaisen politiikan puolesta! Hallitus! Teillä ei ole kansan luottamusta! Hallitus! Teillä ei ole kansan mandaattia!

Politiikan kulttuuri on toden totta muuttunut. Demokratia on kuolemassa. Sen tappaa hallitus, joka halveksii sitä. Emme kuitenkaan jouda pitämään hiljaista hetkeä demokratian muistolle, sillä samalla kun hallitus kuristaa demokratian kuoliaaksi, se synnyttää joukkovoiman, kansalaisten kokeman solidaarisuuden ja kollektiivisen epäoikeudenmukaisuuden. Pyydän hallitusta. Erotkaa! Erotkaa ennen kuin joukkovoima on hallitsematon.

Harjoittamanne politiikka saa aikaan kuolemia. Se on tietoista politiikkaa. Hallituspuolueet tietävät, että köyhimmät kuolevat jo tänä päivänä jopa 15 vuotta nuorempina kuin rikkaat, johtuen vain tulotasostaan. He perustelevat, että heidän on tehtävä kipeitä päätöksiä, sillä muuten EU tulee ja päättää asioista puolestamme. He perustelevat, että heidän on leikattava köyhimmiltä lyhyemmän elämän eläviltä siksi, että muuten joku muu tulee ja tekee sen päätöksen puolestamme.

Sipilä sanoo, että rahat on loppu, samalla kun jemmaa rikkaiden rahat kansan ulottumattomiin. Rikkaiden verovastuuta kevennetään, samalla kun rahojen sanotaan olevan loppu ja kaikki hyvinvointiyhteiskunnan peruspilarit tuhotaan.

Tarvitsemme solidaarisuutta. Tarvitsemme sitä kovemmin kuin vuosikymmeniin. Tarvitsemme toinen toisiamme, turvataksemme säällisen elämän myös kaikista heikompiosaisille.

Keskolaisten ammattiosasto näkee solidaarisuuden opiskelijoiden ja palkkatyöläisten välillä monestakin syystä tärkeänä. Tärkeimpien joukossa sen, että opintotuen leikkaukset pitkittävät opintoja, jolloin opintojen ohella joudutaan työskentelemään yhä enemmän. Käänteisesti katsottuna, opintotuen kasvattaminen lyhentäisi opintoaikoja ja vähentäisi opintojen ohella tehtäviä töitä.

Tämä on tärkeää erityisesti palvelualoilla, joilla työskentelee hyvin paljon pätkätyöläisiä. Esimerkiksi pelkästään Helsingin yliopiston opiskelijat muodostavat 5% koko pääkaupunkiseudun kaupan alan työntekijöistä.

Kun opiskelijoiden ei tarvitsisi tehdä nykyisessä määrin palkkatyötä opintojen rahoittamiseksi, palvelualoilla uraa tekevilläkin olisi paremmat edellytykset saada työstään elämiseen riittävä palkka. Heidän edunvalvonta ja työehdot paranisi merkittävästi. Jälleen kerran, ei olisi häviäjiä!

Keskolaisten ammattiosaston varapuheenjohtajana, mm. edellä mainituista syistä, minulla on ilo ja kunnia kertoa, että PAM – keskolaisten ammattiosasto haastaa tällä päivämäärällä, 1.12.2015, koko ay-liikkeen ajamaan opiskelijoille korkeampaa opintotukea.

Me voimme vaatia parempaa ja säällistä elämää kaikille. Me voimme ja meillä on se velvollisuutenamme. Me voimme tehdä sen ja ottaa vallan käsiimme. Huolehtia että jokainen saa osansa. Kukaan ei häviä. Paitsi enintään ne, joilla jo tällä hetkellä on niin paljon rahaa, etteivät voi niitä saada loppumaan.