Keskon tukitoimintojen YT:t päätökseen - työsuhteet säilyvät?

28.10.2019

Keskon varastojen tukitoiminnoissa käydyt YT-neuvottelut ovat tulleet päätökseen maanantaina 28.10.2019. Neuvottelujen alussa irtisanominen uhkasi 52 henkilöä 150:stä. Neuvottelujen päätyttyä näyttää siltä, että kaikki mahdolliset irtisanomiset voidaan toteuttaa ns. vapaaehtoisuuteen perustuvin järjestelyin, pääasiassa eläkeratkaisuilla mm. irtisanomisaikojen pituudesta yksilökohtaisesti sopien.

Ulkoistamissuunnitelmissa paljon hyvää, mutta myös iso kivi kengässä

Kesko ilmoitti suunnittelevansa sekä kukkavaraston, että osan varaston ylläpitotöiden ulkoistamista. Kukkavaraston mahdollinen ulkoistaminen ei tulisi toteutuessaan johtamaan säästämiseen henkilöstökuluista, vaan työntekijöillä olisi edessään jopa palkankorotuksia. – Harvoin olen pääluottamusmiehenä ollut tilanteessa, jossa ulkoistaminen vaikuttaisi olevan työntekijöiden kannalta parannus aiempaan, mutta nyt niin näyttäisi kukkavaraston osalta olevan, juuri jatkokauden tehtävissään varmistanut Petri Järvinen toteaa.

Varaston konepesujen ulkoistamisesta kuitenkaan ei päästy yhteisymmärrykseen. Yhden henkilön työ ulkoistetaan ja se tultaneen tekemään halvemmalla työehtosopimuksella. Tätä työntekijät eivät voi hyväksyä. Ulkoistaminen myös sotii henkilöstönedustajien mielestä Keskon arvopohjaa vastaan. Kun varastojen toiminnan kannalta keskeisiä työtehtäviä ulkoistetaan, työntekijöiden sijoittaminen työkykyä vastaavaan työhön vaikeutuu. – Neuvotteluissa oltiin yksimielisiä siitä, ettei johtamista voi ulkoistaa. Työnantaja perusteli kuitenkin ulkoistamista sillä, että näin varmistetaan työntekijöiden motivaatio, osaaminen ja oikea resursointi kyseisiin tehtäviin. Eikö johtamisen keskeisiä asioita ole motivoida työntekijöitä, huolehtia heidän osaamisestaan ja varmistaa oikea resursointi, työsuojeluvaltuutettu Joonas Tuomivaara ihmettelee.

Vaikka YT:n voidaan katsoa olleen työntekijöiden kannalta pääosin onnistunut, perusteet joilla konepesun ulkoistaminen tehtiin, tulee hiertämään vielä pitkään. – Olen varma, että työympäristössä syntyy tilanteita, joissa työntekijöiden turvallisuus tulee vaarantumaan kun ympäristöä ei saada siivottua yhtä joustavasti kuin tähän saakka. Siksi voi olla mahdollista, että työt tulevat keskeytymään aiempaa useammin ettei kukaan loukkaisi itseään, luottamusmiehenä myös kaudella 2020-21 jatkava Juha Metsälä päättää.

YT:n jälkivalvontaa tehdään tiiviisti

Määrät YT:ssä päättyvien työsuhteiden määrästä varmistuu lähiviikkoina. Mikäli Kesko lähtee irtisanomaan henkilöstöä muun kuin vapaaehtoisuuteen perustuvin ratkaisuin, vie henkilöstöä YT:ssä edustaneet luottamushenkilöt asian ammattiosaston käsittelyyn vaatien järjestöllisiin toimenpiteisiin ryhtymistä.

 

Lisätietoja:

Petri Järvinen, pääluottamusmies, 050 383 7604

Juha Metsälä, luottamusmies KV1 ja H-halli, 050 408 2408

Joonas Tuomivaara, työsuojeluvaltuutettu KV2, 050 568 0326