Keskon ja Onnisen integraatio takkuaa – irtisanominen uhkaa yli 10%:a

4.5.2018

Kesko ilmoitti ostavansa erityisesti sähkö- ja lvi-tekniikan kauppaan erikoistuneen Onnisen lähes 2 ja puolivuotta sitten. Nyt Kesko on aloittanut Rakentamisen ja talotekniikan liiketoiminta-alueen yt-menettelyn, jonka piirissä on noin 400 henkilöä ja irtisanominen uhkaa enimmillään jopa 45 henkilöä.

PAM – keskolaisten ammattiosasto on 3.5. pitämässään johtokunnan kokouksessa päättänyt tukea neuvotteluissa henkilöstönedustajia. Se tulee valvomaan, että neuvottelut ovat aidot ja ne käydään avoimesti, hyvää tiedotustapaa noudattaen.

Ammattiosasto edellyttää, että Kesko tarjoaa jokaiselle mahdolliselle irtisanottavalle kokemustaan ja / tai koulutustaan vastaavaa työtä sekä tarvittaessa kouluttaa työntekijät uusiin tehtäviin. Osaston mukaan Keskolla on mahdollisuus halutessaan työllistää jokainen mahdollisista irtisanottavista.

Rakentamisen ja talotekniikan liiketoimintaan liittyy Keskon toiminnoissa kaikista suurin kasvupotentiaali. Onnisen ostamisen piti vahvistaa Keskon asemaa ko. liiketoimintasektorilla.

- Onnisen integroimiseksi osaksi Keskoa, ei kuitenkaan ole panostettu riittävästi ja tästä joutuvat kärsimään työntekijät nyt nähtävien irtisanomisten muodossa, työntekijöitä edustava pääluottamusmies Katja Salo toteaa.

Työntekijöiden oikeuksien toteutuminen hiertää muutoinkin

Keskolaisten ammattiosastossa ollaan myös muutenkin huolissaan työntekijöiden oikeuksista. Neuvotteluita työntekijöiden kannalta hiertää alaa jo 70-luvulta saakka vaivannut asia. Työnantaja siirtää toimihenkilöitä täysin omavaltaisesti ylemmiksi toimihenkilöiksi, jolloin he eivät enää kuulu työehtosopimuksen piiriin. Tällöin luottamusmiesten on yhä vaikeampaa valvoa palkansaajien oikeuksien toteutumista. – On mahdollista, että tällä rikotaan välillisesti työntekijöiden järjestäytymisen vapautta, kun työntekijöille uskotellaan heidän olevan korkeammassa asemassa kuin tosiasiassa ovatkaan, ammattiosaston varapuheenjohtaja Joonas Tuomivaara arvioi.

Keskolaisten ammattiosasto muistuttaa, että Kesko on sitoutunut ILO:n sopimukseen työelämän perusoikeuksista, joka takaa myös järjestäytymisvapauden. Asiantuntijoiden toimihenkilötyösopimuksia muuttamalla ylemmiksi toimihenkilöiksi, heikennetään suoraan työntekijöiden oikeuksien toteutumista mm. rapauttamalla työehtosopimusten yleissitovuutta, kun työntekijät eivät tiedä edustavatko työnantajaa vai ovatko työntekijöitä.

 

Lisätietoja:

Katja Salo, 050 384 3534

Pääluottamusmies, Rakentamisen ja talotekniikan liiketoiminta-alue

Joonas Tuomivaara, 050 568 0326

Varapuheenjohtaja, PAM – keskolaisten ammattiosasto ry.