Keskolaisten ammattiosasto mukaan tukemaan suomalaisten yhtiöiden verovälttelyä koskevaa tutkimusta

9.10.2015

PAMin keskolaisten ammattiosasto 007 ry. tukee yritystoiminnan globaaleja vaikutuksia tutkivaa kansalaisjärjestö Finnwatchia.

PAM – keskolaisten ammattiosasto pitää erityisen tärkeänä nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa tukea tutkimusta, jonka pyrkimyksenä on selvittää suomalaisten yritysten veroparatiisitalouden laajuutta. Valtio on talousarvioesityksensä pohjalta leikkaamassa kansalaisjärjestöjen rahoitusta. Finnwatch on tehnyt laajalti kiitosta saanutta tutkimusta yritysvastuu- ja veroparatiisikysymysten parissa.

Nyt keskolaiset ovat päättäneet osoittaa Finnwatchille tukensa ja tilaa 500€:lla Finnwatchin ”Elefantti huoneessa” –tutkimusraportteja. Finnwatch pyrkii paikkaamaan valtion jäädyttämää rahoitusta joukkorahoituksella.

Keskolaisten ammattiosasto on jo aiemmin tehnyt Finnwatchin kanssa yhteistyötä, Halvalla on hintansa ja Ojasta allikkoon –tutkimusraporttien ilmestymisen yhteydessä. Jälkimmäisen raportin ilmestyttyä, varastot osoittivat solidaarisuutta thaimaalaisille tehdastyöntekijöille ja aloittivat kolme päivää kestäneen tavarankäsittely boikotin. Tätä erittäin tärkeää vastuullisuustyötä halutaan tukea myös nyt. – Pääministeri Sipilä on ilmoittanut, että valtion kassasta on rahat loppunut ja samalla hallitus edistää yritysten ja niiden omistajien verojen välttelyä. Me haluamme estää sen ja siksi tämän tutkimuksen rahoittaminen on meille erityisen tärkeää, ammattiosaston varapuheenjohtaja Joonas Tuomivaara toteaa.

Kaikki mukaan

Keskolaisten ammattiosasto haastaa kaikki suomalaiset ammattiosastot mukaan turvaamaan Finnwatchin tärkeää työtä. Ammattiosastojen lisäksi osasto haastaa ammattiliitot sekä palkansaajien keskusjärjestöt tukemaan verovuodon määrää arvioivaa tutkimusta. – Me tuemme Finnwatchin tutkimusta noin 50:llä centillä maksavaa jäsentämme kohtaan. Kaikki tuki on tärkeää, joten emme haasta millään summalla tahoja mukaan, mutta kyllähän tuossa monelle tavoitetta on asetettu, Joonas Tuomivaara päättää.

Lisätietoja:

Joonas Tuomivaara

Varapuheenjohtaja

PAM - Keskolaisten ammattiosasto 007 ry.

050 568 0326

 

Tutkimushanke:

http://mesenaatti.me/elefantti-huoneessa/